torstai 23. huhtikuuta 2015

Tunnelmia Tukholmasta sekä kevään helmipipo

Viikonlopun vietin haistelemassa Tukholman tunnelmia. Siellä kevät oli jo pitkällä ja Kungsträdgårdenin kirsikkapuut täydessä kukassa. Tukholmalaiset olivat tietysti entiseen tapaansa ah niin tyylikkäitä. NK:ta ja Åhlensia voisi kierrellä tuntikausia edes ostamatta mitään. Ihastelulle ja hämmästelylle ei meinannut tulla loppua lainkaan. Liike toisensa jälkeen täynnä aivan ihania vaatteita! Moneen kertaan mietin, että tuollaisenkin voisi tehdä, ja tuollaisen... Kotiin päästyäni en halunnut kadottaa tätä iloista tunnelmaa, joten uppouduin selailemaan ruotsalaisia muotiblogeja, jotka tietenkin olivat yhtä ruotsalaisen tyylikkyyden ilotulitusta. No, näistä pilvilinnoista paluu maankamaralle tapahtuu niinkin kätevästi kuin omaa vaatekaappiaan vilkaisemalla :) Mutta ehkä näistä ajatuksista kuitenkin syntyy vielä joskus jotain...

Muutama viikko sitten käsityömessuilla törmäsin Teeteen Regalo-lankaan. Joitain päiviä asiaa päässäni pyöriteltyäni keksin viimein, että piponhan tästä voisi kevään piristykseksi tekaista. Ohjeen poimin Dropsista. Vitosen puikoilla ei pitäisi olla edes mikään aivan mahdoton homma.


Langan neulominen ei sitten ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. Siinä nimittäin on ikään kuin kaksi lankaa kudottavana yhtäaikaa. Kovempi lanka, jossa helmet ovat kiinni, on toki helppo kudottava. Sen sijaan höttöisempi lanka tahtoi jatkuvasti jäädä jälkeen ja karata rullalle. Sai kyllä venyttää keskittymiskykynsä aivan äärimmilleen, jotta molemmat langat sai kudottua samaan tahtiin. Lisäksi pitsineuleen kanssa sai skarpata ihan tosissaan, että työn alla olisi edes suunnilleen oikea rivi.
Ihan kelpo pipo tästä kuitenkin mielestäni tuli, kaikesta vaivannäöstä huolimatta :)



Viikonloppua ja Tukholman kevättä odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti