torstai 23. huhtikuuta 2015

Tunnelmia Tukholmasta sekä kevään helmipipo

Viikonlopun vietin haistelemassa Tukholman tunnelmia. Siellä kevät oli jo pitkällä ja Kungsträdgårdenin kirsikkapuut täydessä kukassa. Tukholmalaiset olivat tietysti entiseen tapaansa ah niin tyylikkäitä. NK:ta ja Åhlensia voisi kierrellä tuntikausia edes ostamatta mitään. Ihastelulle ja hämmästelylle ei meinannut tulla loppua lainkaan. Liike toisensa jälkeen täynnä aivan ihania vaatteita! Moneen kertaan mietin, että tuollaisenkin voisi tehdä, ja tuollaisen... Kotiin päästyäni en halunnut kadottaa tätä iloista tunnelmaa, joten uppouduin selailemaan ruotsalaisia muotiblogeja, jotka tietenkin olivat yhtä ruotsalaisen tyylikkyyden ilotulitusta. No, näistä pilvilinnoista paluu maankamaralle tapahtuu niinkin kätevästi kuin omaa vaatekaappiaan vilkaisemalla :) Mutta ehkä näistä ajatuksista kuitenkin syntyy vielä joskus jotain...

Muutama viikko sitten käsityömessuilla törmäsin Teeteen Regalo-lankaan. Joitain päiviä asiaa päässäni pyöriteltyäni keksin viimein, että piponhan tästä voisi kevään piristykseksi tekaista. Ohjeen poimin Dropsista. Vitosen puikoilla ei pitäisi olla edes mikään aivan mahdoton homma.


Langan neulominen ei sitten ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. Siinä nimittäin on ikään kuin kaksi lankaa kudottavana yhtäaikaa. Kovempi lanka, jossa helmet ovat kiinni, on toki helppo kudottava. Sen sijaan höttöisempi lanka tahtoi jatkuvasti jäädä jälkeen ja karata rullalle. Sai kyllä venyttää keskittymiskykynsä aivan äärimmilleen, jotta molemmat langat sai kudottua samaan tahtiin. Lisäksi pitsineuleen kanssa sai skarpata ihan tosissaan, että työn alla olisi edes suunnilleen oikea rivi.
Ihan kelpo pipo tästä kuitenkin mielestäni tuli, kaikesta vaivannäöstä huolimatta :)



Viikonloppua ja Tukholman kevättä odotellessa!

torstai 2. huhtikuuta 2015

Alkuja

Mitäpä muuta sitä tekisi pienellä vapaa-ajan siivulla kuin tarttuisi puikkoihin tai ompelukoneeseen. Näin ainakin omalla kohdallani. Pitkän pohdinnan jälkeen päätin laajentaa harrastustani blogin verran. Tarkoituksena on kirjoittaa siitä, mihin päähän pälkähtäviä ajatusten murusia seuraamalla mahdollisesti päädytään. Lopputulos tosin saattaa lymytä useiden yritysten ja erehdysten takana. Yleensä jonkilaiseen lopputulokseen kuitenkin päästään. Uusiin haasteisiin tarttumalla on mahdollista selvittää, mitä ei vielä tiennyt osaavansa.

Tässä yhteydessä ajattelin esitellä jokin aika sitten valmistuneen turkisliivin. Sain äidiltäni vanhan lammasturkin, jota hän oli tarjonnut turkisliikkeeseen muodistettavaksi. Kaulus ja hartioiden seutu olivat pahasti ajan kellastamat, eikä siitä kuulemma olisi enää käyttökelpoista saanut. Helmassa oli kuitenkin rutkasti materiaalia käytettäväksi, joten näin tässä pienen mahdollisuuden siemenen. En ollut ennen ommellut turkista, joten minulla ei ollut aavistustakaan mihin olin ryhtymässä. Tarkoituksena oli käyttää ainoastaan hyvässä kunnossa säilynyt helma ja leikata siitä palaset liiviin. Alkuperäiset hakaset ja vyön säästin, mutta vuorikankaan päätin uusia. Perusjakun kaavat nappasin Suuri Käsityölehdestä (hihat jätin tekemättä). Taustatöinä selvitin, että tarvitaan nahkaneula ja normaalia paksumpaa lankaa. Ja ei kun töihin! Ajattelin, että kyllähän tätä ompelee kuin mitä tahansa muutakin. No melkein... Kävi ilmi, että ompelukoneeni saattaisi sittenkin olla liian heikkoa tekoa. Kohdissa, joissa turkista on nelinkerroin, edettiin hitaasti hampaita kiristellen ja poljinta turhautuneesti takoen. Mutta edettiin kuitenkin. Ja valmista tuli. Ompelukonekin kesti kuin ihmeen kaupalla.



Siispä, kohti uusia haasteita! Tervetuloa mukaan!