lauantai 29. elokuuta 2015

Kesän viimeisiä

Ai että, nyt se on täällä! Syksy, sateineen ja pimenevine iltoineen. Mikäs sen mahtavampaa kuin palata tuttuun ja turvalliseen arkeen kesätöiden päätyttyä. Melkoinen kesä onkin takana sekä töiden että vapaa-ajan osalta. Pidän hyvinkin terveellisenä parin kuukauden mittaista irtiottoa muutaman sadan kilometrin päähän kotikulmilta. Kummasti tulee elämään uudenlaista näkökulmaa ja samalla tulee tehtyä asioita, joita ei ehkä normaalisti tekisi.

Kesän kokemusten perusteella ihmettelen edelleen, miksi ulkomaanmatkailu on jotenkin suhteettoman paljon arvostetumpaa kotimaanmatkailuun nähden. Kyllä vaellusreiteissä ja ajettavissa kilometreissä löytyy ihan kotimaassakin, samoin näytti matkan varrella olevan monenlaista kulttuurinähtävyyttä. Pohjoisen poroja ja harvaan asuttua elämää voi etelän ihminen ihan ilmaiseksi silmät suurina ihmetellä. Myös luonnon omat luomukset voivat ihmetyttää etelän suottomilta ja järvettömiltä alueilta saapuvaa.



Vasemmanpuoleinen kuva napattu Riisitunturilta ja oikeanpuoleinen Lentualta.

 
Tänä kesänä aurinkoenergia jäi kaikkineen harmittavan vähäiseksi (sadetta piisasi senkin edestä), mutta kyllä sen voimalla taas muutaman kuukauden sinnittelee. Varsinkin, kun lempivuodenaikani, syksy, on juuri ovella. Nyt onkin hyvä aika viimeistellä kesän tuotokset käsitöiden saralla ja pakata nämä kaappiin odottamaan ensi vuoden lämpimiä aikoja :)

Päädyin pitkästä aikaa virkkausprojektin pariin. Vaihtelu kyllä ehdottomsti virkisti! Ohje on Novitan kesä 2015 -lehdestä. Lankana puhtaan valkoinen Sandnes Garnin Mandarin Petit.



 
 
Riemullista syksyn alkua kaikille!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti